*

JaakkoMeretniemi Keskeltä luokkaa

Kolminkertaistetaan lapsilisät - Aprillia?

Ajatus lapsilisien kolminkertaistamisesta kuulostaa aprillipilalta. Siitä ei kuitenkaan ole kyse.

 

Lapsiperheiden taloutta rasittavat perhevapaat, päivähoitomaksut ja suuret asuntolainat. Päivähoitomaksuista pääsee eroon koulun alkaessa, lainat sulavat pikkuhiljaa, ansiot nousevat valtaosalla työuran edetessä. Tällä hetkellä lapsilisää maksetaan kuitenkin tasaisesti 17-vuotiaaksi saakka.

 

Entäpä jos lapsilisää korotettaisiin ja sen kestoa puolestaan lyhennettäisiin? Tällöin tuettaisiin perheitä juuri silloin, kun niiden talous on kaikkein tiukimmilla ja mahdollistettaisiin monelle osa-aikainen työskentely silloin, kun ruuhkavuodet ovat pahimmillaan. Toki lapsista on kustannuksia loppuun saakka, eikä kaikkien ura ole nousujohteinen. Kuitenkin myös perhepolitiikkaa kaipaa  avauksia, joissa esitetään jotain muuta, kuin lisää kustannuksia yhteiskunnalle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Arvostan kyllä huumoria, demarihuumoria varsinkin, mutta näin ennen vaaleja en viitsisi muistella muinaisia Liikasen lupauksia.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Suurimmat kustannukset lapsista tulevat juuri teini-iässä esimerkiksi harrastemaksujen noustessa ja myös lukioaikana oppikirjojen muodossa. Siksi en ehdotustasi kannata.

Janne Suuronen

Juuh. Vaalit tulossa ja rahanjakolupauksia pukkaa :) Silläkin uhalla, että kohta syödään silliä ja juodaan kuravelliä.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Tuleeko tästä vielä iltapainos? :)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Muistaakseni 1983 vaaleissa demareilla oli virallisesti vaaliteemanaan lapsilisien kolminkertaistaminen. Silloin ei puhuttu edes maksamisajan muutoksista. Niin muuttuu maailma.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Siitä kyllä mainittiin aamupainoksessa :) Eli tämä bloggaus on lyhennetty versio aamulla ilmestyneestä.

Käyttäjän OlliTuovinen kuva
Olli Tuovinen

Lapsiperheitä rasittavat kustannukset, joita lasten hankkiminen teettää. Ei lapsia ole pakko tehdä. Pienituloisille voidaan maksaa tukia, muut eivät niitä tarvitse. Keskituloisille ja sitä varakkaammille niistä on ennemminkin haittaa, sillä ne maksetaan pitkälti näiden maksamilla veroilla. Maksavat siis veroja itselleen ja osa rahoista hukkuu byrokraateille.

Toimituksen poiminnat