*

JaakkoMeretniemi Keskeltä luokkaa

Raha ei yksin ratkaise peruskoulun ongelmia

Monet kuntavaaliehdokkaat ovat korostaneet sitä, kuinka raha ei saisi sanella yhteiskunnassa tehtäviä päätöksiä. Ongelmien ratkaisuiksi ei kuitenkaan esitetä muuta kuin lisää resursseja, eli siis rahaa. Raha ei saa ratkaista, mutta vain rahalla ratkaistaan?

Puolueet vaativat kilpaa koulutukseen lisää resursseja. Siitä se kuulemma vain on kiinni. Viime Pisa-vertailussa Viro paineli Suomen ohi. Siellä on sitten varmaan paremmat resurssit? Ei ole, kyse on jostain muusta.

Suomi on yhä yhteiskunta joka ojentaa koulutuksen kättä. Monet eivät kuitenkaan siihen tartu: oppitunteja pidetään, mutta kouluun ei tulla. Opettaja ohjeistaa, mutta kännykkäpeli on kiinnostavampi. Läksyjä annetaan, mutta ne jätetään tekemättä, salaattiakin tarjotaan, mutta lautaselle ladotaan vain lihapullia.

10 vuotta jatkunut Pisa-hehkutus on tehnyt hallaa suomalaisella koulukulttuurille: Liikaa on niitä, jotka uskovat, että lasten koulunkäynti hoituu ihan itsestään. Ei hoidu. Resurssien lisäksi suomalaisessa koulukulttuurissa kaivataan asennemuutosta - Jos koulun käytävillä on paljon roskia, ei minun ensimmäinen ajatukseni ole se, että kouluun tarvitaan lisää siivoojia. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat